Karsintaa suunnittelevan kannattaa hankkia ajoissa hyvät työvälineet, joilla työ sujuu nopeasti ja puille vaurioita aiheuttamatta.

Kaikkien koivujen karsintaan suositellaan ohileikkaavia oksasaksia ja varsileikkureita. Kahden metrin korkeuteen tullaan toimeen pelkillä oksasaksilla eli sekatööreillä. Niillä työ käy hyvin nopeasti, jos poistettavat oksat ovat alle 15 mm paksuja. Puiden kasvaessa pituutta otetaan mukaan aluksi kevyet varrelliset leikkurit, joissa varren pituus on 1,8 m tai joissa on 1,8–3,0 metrin pituinen teleskooppivarsi. Niillä ulotutaan 3,5–4,5 m korkeuteen. Korkealla olevien oksien leikkaamisessa on osoittautunut erityisen käteväksi ja nopeaksi Apuri Tuote Oy:n leikkuri Falco 30.
Sahan käyttöä ei enää suositella, koska sahan leikkausjälki on epätasaisempi kuin leikkurin, ja sienien iskeytyminen on todennäköisempää. Sahalla karsittaessa oksan tyvilaajentuman ja kuoren vaurioittaminen on yleisempää kuin leikkuria käytettäessä. Näistä vaurioista lähtee useiden tutkimusten mukaan aina laho- tai värivika liikkeelle. Sahalla karsiminen on hitaampaa, ja sahalla karsittaessa oksa repäisee usein mukaansa kuoren kaistaleen.



