Visautumisen aiheuttajasta on esitetty monenlaisia hypoteeseja. Hintikka esitti vuonna 1922, että tämän epänormaalin kehityksen ”Wisa-sairauden” aiheuttavat maaperä- ja ilmastotekijät. Visa on yhdistetty myös viruksiin ja muihin patogeeneihin.
Metsäntutkimuslaitoksen professori Olli Heikinheimo osoitti vuonna 1929 ensimmäisenä, että visautuminen periytyy, eli siirtyy sukupolvesta toiseen siementen välityksellä. Tämä havainto loi pohjan visakoivikoiden perustamiselle viljellen.
Visautuvien puiden osuus jälkeläisistä vaihtelee suuresti sen mukaan, mistä siemen kerätään. Esimerkiksi ruotsalaisen Johnssonin tutkimuksessa vuodelta 1951 visautuneiden jälkeläisten osuus vaihteli 1–52 % kerättäessä siementä yksittäisistä visakoivuista metsässä. Visakoivujen välisistä valvotuista risteytyksistä syntyneissä jälkeläistöissä puolestaan visautumisprosentti on 60–70 %.
Visautumisen periytymismalli on myös kiinnostanut tutkijoita. Norjalainen Ruden oli ensimmäinen, joka ehdotti vuonna 1954 visautumisen aiheuttajaksi yhtä vallitsevaa visageeniä ”mazur gene”, joka on molemmilta vanhemmilta saatuna (homotsygoottisena) letaali, toisin sanoen johtaa yksilön kuolemaan. Myöhemmin Johnsson puolestaan päätteli, että kyseessä voisi olla muutama vallitseva (dominantti) tai puolittain vallitseva (semi-dominantti) geeni.
Risteytettäessä keskenään kaksi paukuratyypin visakoivua jälkeläisistä 60–70 % visautuu, ja paukuratyypin visan ja tavallisen rauduskoivun risteytysjälkeläisistä visautuu puolet Kärkkäisen ym. tutkimuksen (2017) mukaan. Lukusuhteista voidaan päätellä, että visautumisen aiheuttaa geeni, joka on molemmilta vanhemmilta perittynä letaali ja johtaa alkion kuolemaan. Visautuminen voi siten ilmetä vain sellaisissa taimissa, jotka ovat saaneet geenimuodon vain toiselta vanhemmaltaan. Tämä periytymismalli ei kuitenkaan riitä selittämään visan periytymistä kaikilta osin, vaan ilmiö on monimutkaisempi, sillä esimerkiksi visakoivun kasvutavassa sekä puuaineen visakuvion määrässä ja laadussa on suurta vaihtelua.
Vastikään julkaistussa tutkimuksessa on visakoivun genomin 10. kromosomista paikannettu visautumiseen liittyvä geenimuoto. Kyseisen geenimarkkerin avulla voisi olla mahdollista ennustaa jo taimesta, tuleeko se visautumaan vai ei.
Visautumiseen liittyy suuria muutoksia puun kasvutavassa, morfologiassa, puuaineen rakenteessa ja puun elinvoimassa, joten voidaan olettaa, että taustalla olevat geenit ovat varsin keskeisiä. Visautumisen tutkimus voisi siten parantaa puun muodostumisen ja kasvuprosessien tuntemusta yleisemminkin.