Karsinta aloitetaan jo taimivaiheessa 1–3 vuoden kuluttua istutuksesta. Taimen kehitystä yksirunkoiseksi puuksi ohjataan poistamalla siitä kilpalatvoja, haaroja ja voimakkaimpia oksia. Aluksi se tehdään typistämällä eli lyhentämällä niitä kärkiosastaan noin 30–50 % pituudesta. Yleensä kloonitaimet kasvavat nopeasti ja pyrkivät tekemään isoja oksia ja kilpalatvoja. Erityisesti näitä kannattaa lumituhojen estämiseksi typistää. Karummilla kasvupaikoilla visakoivun taimet kasvavat hitaasti, jurovat, parin ensimmäisen vuoden ajan. Tässä vaiheessa taimille voi kehittyä kilpalatvoja, jolloin ne haarautuvat. Haaroja voi aiheuttaa myös jokin tuhonaiheuttaja, kuten jänis, hirvi tai kirvat.
Varsinainen karsinta suositellaan tehtäväksi niin sanotulla valikoivan karsinnan tekniikalla, jossa poistetaan oksia valikoivasti paksuimmista oksista aloittaen. Oksien poisto valikoivasti tehdään siten, että ensin poistetaan suurimmat oksat koko latvuksen mitalta ja jätetään ohuet oksat yhteyttämään ja elättämään puuta. Niitä karsitaan seuraavina vuosina, kun ne ovat kasvaneet paksuutta. Tämän jälkeen keskitytään valitsemaan poistettavat oksat siltä rungon osalta, joka on tarkoitus lopulta saada karsituksi. Oksia siis poistetaan useassa vaiheessa 3–5 metrin korkeuteen asti.
Oksat ja haarat pyritään karsimaan mahdollisimman ohuina, mieluiten alle 15 mm paksuisina, ja tämä on mahdollista juuri karsimalla oksia paksuusjärjestyksessä. Yli 20 mm paksuja oksia ei tulisi karsia lainkaan tai vain poikkeustapauksissa. Ylipaksut oksat jätetään kasvamaan.
Karsittaessa oksat ohuina niiden leikkausarvet kyljestyvät nopeasti, ja karsinnan aiheuttamat viat saadaan pysymään vähäisinä. Käytännössä tämä edellyttää vuosittain toistuvaa karsintatyötä etenkin rehevillä kasvupaikoilla ja nopeimman kasvun vaiheessa.
Puiden kasvettua pituutta poistetaan yhdellä karsintakerralla oksia monen metrin alueelta. Tällöin tarvitaan työvälineinä sekä oksasaksia että varrellista leikkuria. Karsinnan edettyä yli 4–5 metrin korkeuteen työ hidastuu suuresti ja karsintavaurioiden riski kasvaa. Työskentely on tehokkainta noin 3,5 metrin korkeuteen, johon yletytään Fiskarsin varsileikkurilla ilman jatkovartta.
Liian voimakas karsinta heikentää puiden kasvua, joten oksistoa tulee jättää kasvamaan vähintään puolet puun pituudesta. Kun oksia poistetaan nuorista puista koko latvuksen alueelta, tulee poistettavien oksien määrää arvioitaessa ottaa huomioon myös aiemmin latvuksen sisältä poistetut oksat. Mikäli pystykarsintaa tehdään vuosittain liian nopeaan tahtiin, on vaarana puun paksuuskasvun heikkeneminen tai pysähtyminen kokonaan. Karsinnan aikana on tarkkailtava myös metsikön harvennustarvetta puiden paksuuskasvun varmistamiseksi.
Jos visakoivun oksia karsitaan perinteiseen tapaan järjestelmällisesti alhaalta ylöspäin, ovat poistettavat oksat usein ehtineet 2–3 metrin korkeuteen tultaessa kasvaa liian paksuiksi (20–35 mm). Tällöin karsinta joudutaan lopettamaan tai karsimaan ylisuuria oksia, jolloin kyljestyminen on hitaampaa ja värivikojen riski kohoaa.
Joskus karsinnassa tulee vastaan paksujen oksien vyöhyke 2–3 metrin korkeudella. Tällöin voidaan jatkaa oksien poistoa heti paksujen oksien yläpuolelta karsimalla latvuksen sisään ainakin sorvitukin vähimmäismitan pituisia (70–80 cm) oksattomia rungon osia. Tällaiset oksat toimivat niin sanottuina lihotusoksina, jotka lisäävät puiden paksuuskasvua.
Latvukseen karsimatta jääneet ylipaksut oksat pyritään pitämään hengissä kiertoajan loppuun, jotta ne eivät kuollessaan levittäisi lahovikaa runkoon. Tällaiset puut pyritään kasvattamaan normaalia harvemmassa tiheydessä, jolloin paksujen alaoksien valonsaanti on turvattu.