Kylvämällä perustetut metsiköt

Taimikonhoito

Taimikon perkauksessa poistetaan muita lehtipuita, kuten hieskoivua, leppää, pajuja ja pihlajaa. Sen jälkeen voidaan keskittyä tunnistamaan ja merkitsemään kylvötaimituppaiden visautumista osoittavia yksilöitä. Kylvämällä perustetussa visakoivikossa valikoiva harventaminen aloitetaan jo osana taimikonhoitoa.

Lähtökohdaksi suositellaan 3500–4000 kylvölaikkua, joista noin puolet taimettuu. Kylvökohtiin nousevien taimituppaiden kehitystä seurataan tarkasti ja niitä hoidetaan intensiivisesti. Kylvölaikkuihin jätetään ensimmäisellä harvennuskerralla 3–4 visautuvaa tai todennäköisesti visautuvaa tainta, joiden annetaan kehittyä muutamia vuosia. Karsinnan yhteydessä niistä voidaan valita parhaat yksilöt jatkamaan kasvua ja poistaa heikoimmat, eli sairaat, vioittuneet tai eläinten katkomat ja muutoin kasvatukseen sopimattomat puut.

Tunnistamisen ja perkauksen jälkeen tulisi jatkokasvatukseen jäädä 2000–3000 tainta hehtaarilla. Tällöin taimien välinen etäisyys on keskimäärin noin 2 m. Suuri tiheys vähentää alaoksien kasvua ja rungon haaroittumista sekä pitää rungot suorempina kuin harva kasvatusasento.

Varsinainen taimikonharvennus tulee tehdä varhain, jo ennen 8–10 vuoden ikää puiden kasvunopeuden ja kasvatustiheyden mukaan vaihdellen. Tuolloin visautuneet puut ovat selvästi pienempiä kuin visautumattomat. Tässä vaiheessa on tärkeintä poistaa visautumattomat rauduskoivut sekä viallisia tai heikkolaatuisia visayksilöitä. Jos metsikkö on perustettu 2000–3000 laikun tai taimen hehtaaritiheyteen, voidaan poistaa runkoluvusta noin puolet, eli tiheyteen 1200–1500 runkoa/ha, jolloin puiden välinen etäisyys on vastaavasti keskimäärin 3 m.

Harvennukset

Ensiharvennuksen tarve on syytä tarkistaa jo noin 5 vuotta taimikon harvennuksen jälkeen. Siinä poistetaan mahdollisesti vielä jäljellä olevien muiden puulajien runkoja sekä huonolaatuisia visoja. Toisesta harvennuksesta lähtien alkaa jo kertyä pieniä määriä myyntikelpoista visaa. Myöhemmät harvennukset voidaan ajoittaa visan kysynnän mukaan, koska ne voivat tuottaa jo osittain sorvivisaa. Harvennuskertojen määrä kiertoajan kuluessa vaihtelee 3–4 harvennusten voimakkuuden mukaan.

Comments are closed.