Tuotannossa olleiden siemenviljelysten siemenelle määritelty käyttöalue ulottui etelärannikolta Pietarsaaren – Joensuun korkeudelle, toisin sanoen seuduille, joissa lämpösummaa kertyy 1100 astepäivää (d.d.) vuodessa. On kuitenkin arvioitu, että visakoivua voisi viljellä pohjoisempanakin, eli Oulujärven ja Perämeren pohjukan tasolla asti. Tällöin kuitenkin riski verson kärkien paleltumisesta kasvaa. Eteläistä alkuperää olevat visakoivut ovat syksyllä pitkään lehdessä, jolloin ne ovat erityisen alttiita varhaisten lumisateiden aiheuttamille lumituhoille.
Lapissa asti on viljelty visakoivua 1930–50-luvuilta lähtien, ja kaikki viljelykset on perustettu eteläsuomalaisilla alkuperillä. Myös Lapissa visakoivu voi kasvaa tyydyttävästi ja tuottaa laadukasta visapuuta, mikäli kasvupaikka on suotuisa ja taimet välttyvät eläintuhoilta. Alkuperältään aidosti pohjoissuomalaisia, siementuotantoon kelvollisia visoja ei ole löydetty. Lapissa kasvavasta visakoivumetsiköstä kerätty siemen on pohjoisessa todennäköisesti kestävämpää kuin eteläsuomalaisesta lähteestä kerätty, etenkin jos harvennuksissa on poistettu huonolaatuiset, kestämättömät puut. Pohjois-Suomeen soveltuvaa viljelyaineistoa voitaisiin tuottaa myös mikrolisäämällä Lapissa pitkään kasvaneita, hyvin menestyneitä ja hyvälaatuisia puuyksilöitä.