Jälsi on kasvusolukko, joka sijaitsee puun rungossa puuaineen ja kuoren välissä. Sen solujen jakautumisen tuloksena syntyy puun ytimeen päin puuta ja ulospäin nilaa. Jällen normaali toiminta tuottaa vuosiluston puuta kunakin kasvukautena.
Visakoivulla jälsisolukko ei jakaudu normaaliin tapaan. Osa jälsisoluista hidastaa jakautumistaan, kun taas osa jakautuu nopeasti. Tällöin vuosilustoista tulee mutkaisia, solukosta poikkeavasti suuntautunutta ja ydinsäteistä laajentuneita. Kun vielä visajuovan kohdalle syvennykseen kehittyy myöhäisjälsiä, syntyy joskus myös kierteistä, niverää puuta. Puun sisään syntyy haavakallusta ja ruskeaa tylppytyyppistä visasolukkoa. Myös visakoivun kuori on erilainen: siinä on enemmän ja suurempia kivisoluja ja se on merkittävästi paksumpaa kuin visautumattomalla puulla.
Visakoivun puuaine on tiivissyistä ja erittäin painavaa, tuoreena jopa 930 kg/m3, ilmakuivana 12 % kosteudessa noin 700–730 kg/m3 ja uunikuivana 0 % kosteudessa noin 680 kg/m3. Tiheys todennäköisesti vaihtelee paljonkin sen mukaan, kuinka visautunutta puuaine on. Rauduskoivun tiheys ilmakuivana 15 % kosteudessa oli samassa tutkimuksessa 640 kg/m3.
Visakoivun rungon poikkileikkauksessa näkyy ruskeita V:n muotoisia kuvioita, jotka voivat muodostaa suljetun kehän, niin sanotun ”visakukan”. Ruskean kuvioinnin ohella puuaineessa näkyy toisinaan jäävisan tavoin hohtavia vaaleita alueita. Kuoritun rungon pinnassa on tavallisesti kapeita, pitkittäisiä harjanteita ja uurteita. Tangentin suuntaisessa leikkauksessa sekä sorvatussa viilussa näkyy kaarevia, linssimäisiä kuvioita. Visakoivun kuori on usein tumma ja paksu, ja halkeilee aikaisemmin ja voimakkaammin kuin tavallisella rauduskoivulla, joskin eri visatyyppien välillä on suuria eroja.
Visakoivun puun ja kuoren muodostumista ja rakennetta solu- ja solukkotasolla on tutkittu paljon. Ensimmäisiä havaintoja Suomessa esitti Hintikka vuonna 1922 ja myöhemmin Heikinheimo vuonna 1933. Erittäin perusteellisia selvityksiä tekivät sittemmin Hintikka (1941) ja norjalainen Rudén (1954).
Visautuminen alkaa tavallisesti näkyä 5–6-vuotiaissa taimissa, mutta ulkoisten visatuntomerkkien ilmaantumisikä voi myös vaihdella 2–20 vuoden välillä. Ensimmäinen ja yleisin ulkoapäin todettava visautumisen merkki on poikkeuksellisten kohoumien muodostuminen taimen oksiin tai runkoon, useimmiten oksakiehkuran läheisyyteen. Visautuminen alkaa tavallisesti varhemmin puissa, jotka kasvavat hyvällä kasvupaikalla ja väljässä kasvutilassa.
.
Ulkoiset visatuntomerkit rungossa eivät aina takaa sitä, että myös puuaineesta löytyy tyypillinen ruskea visakuviointi. Toisaalta taas tavalliselta rauduskoivulta näyttävästä rungosta voi löytyä hieno visakuvio, kun puu on kaadettu.
Visakuvioinnin olemassaoloa, määrää tai laatua ei toistaiseksi pystytä tunnistamaan millään menetelmällä elävistä pystypuista tai kaadetuista kokonaisista rungoista kuoren päältä (ikäkairaa lukuun ottamatta). Laboratorio-oloissa visautuminen voidaan tunnistaa puuainenäytteistä ultraäänimenetelmällä 93-prosenttisesti oikein.
Rauduskoivun puuaineessa voi esiintyä myös muista syistä kuin visautumisesta aiheutuvaa ruskeaa kuviointia, jota erehdytään toisinaan pitämään visana. Usein on kyseessä kaksisiipisiin kuuluvan ruskotäpläkärpäsen (Phytobia betulae (Diptera: Agromyzidae) toukan aiheuttama vaurio. Ruskotäpläkärpäsen toukan syömäkäytävät näkyvät rungon poikkileikkauksessa vuosiluston muodostaman renkaan ulkoreunalla, ja niiden muodostama kuvio eroaa selvästi tähtimäisestä visakuviosta. Mikäli visakukan ohella esiintyy näitä ruskotäpliä, ne eivät alenna visan arvoa, jos myös tähtimäinen kuvio näkyy.
